Takaisin

Verkoston blogi

Suomen suurin työnantaja Helsingin kaupunki mukaan valtakunnalliseen Mielenturvaa-verkostoon

19.6.2024

Helsingin kaupunki on päättänyt liittymisestä mukaan valtakunnalliseen Mielenturvaa-verkostoon. Verkoston tavoitteena on tehdä mielenterveyden vahvistamisesta osa jokapäiväistä arkea suomalaisilla työpaikoilla. Liittymällä verkostoon Helsinki sitoutuu toimimaan ja kehittämään käytäntöjään mieliystävällisenä työnantajana. 

– Olemme Suomen suurin työnantaja työllistäen yli 37 000 ihmistä, ja vastuumme on sen mukainen. Päätös liittyä verkostoon on osa Helsingin kaupungin laajempaa, pitkäjänteistä työtä henkilöstön työhyvinvoinnin tukemiseksi, kertoo Helsingin kaupungin pormestari Juhana Vartiainen.

Työntekijöiden mielenterveyden edistäminen onkin nostettu yhdeksi keskeiseksi painopisteeksi Helsingin kaupungin nelivuotisessa työhyvinvointiohjelmassa 2022–2025.  Ohjelmassa painotetaan mielenterveysosaamisen lisäämistä ja kuormitustekijöiden tunnistamista ja ennaltaehkäisevää toimintaa. Nämä ovat myös asioita, jotka ovat Mielenturvaa-verkoston työn ytimessä.

– Verkosto mahdollistaa hyvin monialaisen yhteistyön, asiantuntijatuen sekä parhaiden käytäntöjen jakamisen eri organisaatioiden välillä. Odotamme, että verkostoon liittyminen auttaa meitä kehittämään paitsi ennakoivia toimia, myös aidosti mieliystävällistä johtamis- ja toimintakulttuuria, Vartiainen vahvistaa.

Mielenturvaa-verkosto etsii ratkaisuja suomalaisen työelämän mielenterveyskriisiin

Mielenturvaa-verkosto syntyi vuonna 2022 tarpeesta löytää uusia ratkaisuja suomalaisen työelämän mielenterveyskriisiin. Mukana on jo lähes 70 työelämän toimijaa niin julkiselta, yksityiseltä kuin kolmannelta sektorilta – ja määrä kasvaa vuosittain.

Verkoston työlle onkin kasvava tarve: työterveyslaitoksen tuoreen tutkimuksen* mukaan suomalaisten työhyvinvointi on edelleen heikentynyt: noin joka neljäs työntekijä on riskissä sairastua työuupumukseen. Pahoinvointi näkyy työpaikoilla lisääntyneinä sairaspoissaoloina, työterveyspalvelujen kasvulla ja työkyvyttömyyseläkkeiden nousulla. Kuntasektorilla haasteet koskettavat vahvasti työvoimapulasta kärsivää sosiaali-, terveys- ja hoiva-alaa.

Mielenturvaa-verkoston ohjausryhmän puheenjohtaja Pekka Sauri kiittelee kaupungin esimerkkiä ja päätöstä verkostoon liittymisestä:

– Mielenterveyden haasteista johtuvat kustannukset ovat Suomessa kestämättömällä tasolla sekä työntekijöille että työnantajille – mittasipa asiaa niin inhimillisillä kuin taloudellisilla mittareilla. Helsinki tekee esimerkillistä työtä monella saralla ja sen osallisuus verkostossa tuo huomattavan panoksen yhteiseen työhömme inhimillisemmän työelämän puolesta.

Lisätietoja:

Soilikki Viljanen, Mielenturvaa-fasilitointitiimin vastaava
soilikki.viljanen@mielenturvaa.fi
Puh. 0400 610 709

*Työterveyslaitoksen tutkimushanke Miten Suomi voi? 2024. 

Mielenturvaa-verkosto Suomessa

  • Valtakunnallinen verkosto, jonka tavoitteena on löytää ratkaisuja suomalaisen työelämän mielenterveyskriisiin ja tehdä mielenterveydestä näkyvää työpaikoilla.
  • Verkoston perustivat vuonna 2022 keskeiset työelämän toimijat: Ellun Kanat, Vincit, Kukunori ry sekä MIELI Suomen Mielenterveys ry. 
  • Verkostossa on mukana lähes 70 organisaatiota työelämän eri sektoreilta ja toimialoilta, esimerkkinä DNA, Siun Sote, Barona, Mieli ry, Mehiläinen ja Varma.
  • Verkostoon voivat liittyä mukaan kaikenlaiset työpaikat ja työnantajat, jotka haluavat sitoutua mielenterveyden vahvistamiseen omassa organisaatiossaan.

Lisätietoa: mielenturvaa.fi